Ettippäi

ISBN 951-97552-0-9
Painopaikka Uudenkaupungin Kirjapaino Oy 1996
Koko B5, 18,5 x 25,5 cm
Kannet kartonkia
Liimasidottu
Valokuvia ja muita tallenteita
192 sivua
Hinta 15 € + lähetyskulut
 
Kalantilaisia arvoituksia, juttuja, kaskuja, loruja, perinnetarinoita, sananparsia ja sutkauksia 1850-luvulta 1990-luvulle.
Kirjan nimi Ettippäi juontaa juurensa kalantilaisen Vihtori Kosken, Pikku Koskena tunnetun henkilön, tokaisuun Uudenkaupungin poliisimestari Caseliukselle.

"Ettippäi" sanos Pikku Koski
Ko Uureskaupunkis oliva maatalousnäyttely vuan 1947, nii muutamilt katuosuuksilt ol liikenne kiälletty. Pikku Koski ei ollu tiatone asiast, eikä hän huaman kialtotauluka. Hän ol heosellas menos Hiul päi ja polismestar Kaselius satus tulema vastaha, seisat Pikku Koski ja kysys: "Mihis te menet?" Pikku Koski vastas: "Ettippäi", jatko matkatas, eikä polismestar voinu mittä muut ko kattu Koskin perähä.

Kiveen hakattu päivämäärä muistuttaa Samuel Juhanpoika Kontun hukkuneen kaupunkimatkallaan kiven läheisyyteen. Kuva Raimo Vehanti.

Kontun isännän sulaan ajaminen Vahteruksen Pietilän mailta, peltoaukean keskeltä löytyy isohko kivi, johon on hakattu päivämäärä 6.2.1869. Se muistuttaa jälkipolvia silloisen Vahteruksen Konnun isännän, Samuel Juhanpojan kuolemasta tuon kiven läheisyydessä. Tapahtumapaikka oli silloin vielä merta. Samuel Juhanpoika oli palaamassa hevosellaan Uudestakaupungista, kun hän ajoi sulaan ja hukkui. Samuel oli syntynyt 1810. Kyseinen kivi tunnetaan paikkakunnalla Ristinkivenä siinä aiemmin olleen rautaristin takia.

Rakentamise aikkassi muistoi
Ko meijä nykyst asuinrakennust rakennetti joskus seittemäkymment luvu pualväli paikkel ja menos ol ulkoseinatte tiilvuaraus, satus yks filunk jut. Muurarein oliva Routi Raimo kirkolt ja Elamo miähe, isä ja poik, Laitlast. Raimo muuras silt puolt talo misä oliva kuisti ja vanhemp Elmo toiselt puolet. Poik saumas. Me oma väki oltti hantlaakarein.
Routi ol kova valikoittemaha tiilei ja heittel niit taastakka alas tällinkeilt nii et kropsat vaa. Elamol kelpasiva vähä huonommakki tiile ja ko mä huomasi tämä, mä rupesi ain sillon tällö, muutama tiilen kerras, viemähä niit Routi prääkkämi tiilei Elamol ja tämä muuras ne seinaha kii.
Aamupual men hyvi, Routi ei puhun mittä, mut ehtopual hän kysys mnuult: Mihi sää niit tiilei oikke viä?" Mää en hätkättän lainka, vaa vastasi kylmä raohallisest: "Pirilä mettähä". Mut Routi esittiki jatkokysymykse: "Misäst se Pirilä met o?" Mää näyti sormellan ja sanosi: "Tosa se o, riuk aera takan.
Tyä jatkusiva entisse rippiä tahtihis ja kaikk oliva tyytyväissi.

Huamentoup
Kantolan Pekka ol Lahdre kaupas puksun. Siihe aikka siäl myytti melke kaikelaist tavara mitä ihmine elämäs varrel tarvitte. Yks fiinemmä puoline naisihmine men kerra ostama siält häälahja. Hän ol see verra krän, et mikkä, mitä Pekka esit, ei kelvan. Viimä Pekka kyllästys moisse äkseeramissehe ja ot tiski alt semse emaleeratu ykskorvase ympyrkäise matala astia ja kysys: "Kui olis tämse huamentoupi lait, kelppasik se?" Tulik kaup stä en tiär.

		Juoksijanakin kuuluisaksi tullut kantakirjasonni Iivo.